Kokemuksia

Kotimaisen paarivalmistajan kanssa yhteistyö on helpompaa

Hyvät kokemukset ja joustava yhteistyö painoivat vaakakupissa: kotimaiset Pensin tuotteet – monitoimipaarit, perusalustat ja monitoiminostimet – ovat laajassa käytössä Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirillä, vaikka kunnallinen hankintalaki ohjaa päätöksentekoa.

Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirillä on pitkä historia Pensin kanssa, joka ulottuu kauas ennen sairaanhoitopiirin aikaa. Mikko Saikkonen, EPSHP:n kalustosta vastaava kenttäjohtaja sanoo, että historia ja kokemukset vaikuttivat siihen, että yhteistyö jatkui.

– Kokemukset Pensistä olivat hyviä. Kun uusia paareja piti hankkia, oli jo pitkään selvää, että haluaisimme Pensin paarit.

Kotimaisuus tuo lisäarvoa

Pensin paarit suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa, mikä on arvo sinänsä. Saikkonen näkee kuitenkin, että Pensin kotimaisuus tuo EPSHP:lle myös käytännön lisäarvoa.

– Kotimaisuus merkitsee meille paljon. Vaikka hankintalait eivät anna suosia kotimaista, kotimaisuudesta on meille paljon lisäarvoa. Kun valmistusmaa on Suomi ja organisaatio Suomessa, asiointi esimerkiksi paarien takuuasioissa on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa.

– Käymme Pensin kanssa jatkuvaa vuoropuhelua. Koska monitoimipaarit on Suomessa suunniteltu, me pääsemme ohjaamaan suunnittelua haluamaamme suuntaan ja lopputuote muodostuu pikkuhiljaa meidän tarpeemme paremmin huomioivaksi. Ulkomailta tuotuihin tuotteisiin kotimainen käyttäjä ei voi vaikuttaa samoissa määrin.

Jatkuvaa kehitystä ja joustavaa yhteistyötä

Mikko Saikkonen kuvailee Pensiä helposti lähestyttäväksi, luotettavaksi ja innovatiiviseksi.

– Innovatiivisella tarkoitan sitä, että monitoimipaarit kehittyvät jatkuvasti. Paareihin tehdään koko ajan pientä säätöä, mikä ei välttämättä näy käyttäjälle, mutta helpottaa esimerkiksi paarien kunnossapitoa ja omatoimista huoltoa.

Oli pitkä yhteistyö syy tai seuraus, yhteistyö Pensin ja Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin kesken sujuu hyvin.

– Meillä on paljon yhteistyökumppaneita, ja Pensi on niistä helpoimpia ja joustavimpia. Saamme varaosat, tuotteet ja kaikki mitä tarvitsemme nopeasti ja joustavasti. Yhteistyö sujuu hyvin, toteaa Saikkonen.