Pensi Rescue EtusivuTuotteetYritysEdustajatOta yhteyttäExtranet Choose your language In English På Svenska Deutch Russian Japan
 

Go Haasteet
Go Tuotekehitys
Go Materiaalit
Go Tuotanto
Go Huolto

 

Haasteet
Siirtokuljetusten tarve on ikääntymisen ja sairaanhoidon erikoistumisen myötä kasvanut valtavasti viime vuosien aikana. Yhä enemmän kuljetetaan myös painavia potilaita. Monissa maissa pelastus- ja hoitoalalla toimivien ihmisten työterveys onkin tullut entistä tärkeämmäksi. Sairauspoissaolot ovat lisääntyneet mm. vääristä työasennoista johtuvien selkäsairauksien vuoksi.

Pensi on vastannut haasteeseen ottamalla etumatkaa tuotekehittelyssä ergonomisempaan suuntaan.

Ergonomian lisäksi monet muut toiminnot on suunniteltu käyttäjien kanssa yhteistyössä ja tästä syystä tuotteet on saatu mahdollisimman käyttäjäystävällisiksi ja kevyiksi käyttää, tuotteen kestävyyttä tai potilaan mukavuutta unohtamatta. Ergonomiaan kuuluu myös turhien nostojen ja siirtojen välttäminen, joten Pensi on kehittänyt tuotteistaan monitoimisia, jotta samalla tuotteella pärjätään mahdollisimman monissa tilanteissa.

Tuloksia ergonomian parantumisesta Pensi-tuotteiden käyttöönoton jälkeen on näkynyt esimerkiksi Suomessa hoitohenkilökunnan sairauspoissaolojen vähentymisenä.


Haasteet
 
Pensi Rescue Oy | Ahertajankatu 5 | 38250 Sastamala | FINLAND Puh. 03-5125 600 | Fax 03-5125 644 | Sähköposti: email